Näytetään tekstit, joissa on tunniste paapo. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste paapo. Näytä kaikki tekstit

sunnuntai 25. lokakuuta 2015

Muovipilleistä kranssi




TARVIKKEET
Ohutta rautalankaa
Ohuita muovipillejä
Sakset, viivoitin ja pihdit rautalangan leikkaamiseen.
Puuhelmiä

Malli: Ideatasku/Niina

Aloita kranssin tekeminen leikkaamalla pillit yhtä pitkiksi. Kuvan valmiissa kranssissa on 12 senttiset pillit ja sen halkaisija on 52 cm. Kranssin voi rakentaa myös esimerkiksi 10 cm, 5 cm tai jopa 20 senttisillä pilleillä! Yhteen kranssiin tarvitaan 105 samanmittaista pilliä.

Katkaise 2 metriä pitkä pätkä rautalankaa. Pujota rautalankaan 4 pilliä. Muodosta pilleistä neliö ja kiedo rautalanka tiukalle.


Pujota rautalankaan kaksi pilliä ja kiinnitä ne neliön kulmaan niin, että neliö alkaa muodostua "timantin" muotoiseksi.



Toista tämä kahden pillin lisäys vielä kaksi kertaa. Näin ollen osassa on viisi osiota, kuten kuvassa näkyy.


Pujota rautalanka yhden muovipillin lävitse niin, että se tulee rakennelman puoleen väliin. Lisää pilli puoliväliin poikittain kahden osion väliin ja kiepauta rautalangalla aina pillien taitekohdassa kiinni.

Lisää pillit neljään väliin, mutta jätä viides väli tyhjäksi. Nyt  ensimmäinen kranssin osa on valmis. Kuvassa valmis kranssin pala. Valmista samanlaisia osia yhteensä 7 kappaletta. Näistä seitsemästä osasta muodostuu kranssi.


Aloita yhdistämään kranssin osat yhteen. Palat yhdistetään laittamalla osan "suuaukko" kiinni toisen palan sivuun. Kuvasta näkee mihin asentoon palat laitetaan. Pujota yli jäänyt rautalanka toisen osan pillin lävitse. Kiepauta rautalanka taitteeseen, eli kulmaan kiinni niin, että palaset jäävät yhteen. HUOM! Ole tarkka, että palaset menevät oikeassa asennossa yhteen.



Yhdistä lopuksi kranssin palat ympyräksi.


Kranssin muoto on nyt valmis, mutta se ei ole vielä tarpeeksi jämäkkä. Näin ollen kranssiin lisätään seitsemän tukipilliä.


Kiedo rautalanka yhteen sisäkulmaan kiinni ja katkaise rautalanka n. metrin mittaiseksi.


Lisää tukipillit sormien osoittamaan kohtaan. Muista aina kiepauttaa kulmissa rautalanka ympäri, jotta rakenteesta tulee tarpeeksi tukeva!


Leikkaa lopuksi ylimääräiset rautalangan pätkät pois ja näin kranssi on valmis. Halutessa voit lisätä rautalangan avulla kranssiin vielä puuhelmiä antamaan lisänäköä!

Valosarjan lisääminen kranssiin antaa varmasti iloa pimeneviin iltoihin!


Tällä samalla ohjeella pillien mittoja muuttamalla saa tehtyä myös timanttihimmelin. Alla kuvassa olevien "timanttien" mitat ovat: Pieni: alapilli 8 cm, yläpilli 5 cm ja välipilli 4cm Suuri: alapilli 12 cm, yläpilli 8cm ja välipilli 5cm.

Timanttien teossa kannattaa olla tarkkana, jotta oikean mittaiset osat menevät samoille puolille. Ylhäälle samanmittaiset ja alas samanmittaiset. Timantissa on myös laitettu yksi osio enemmän antamaan lisää näköä. Yhteensä siis kuusi osiota, kun taas himmelin osassa oli viisi osiota. Timantissa kaikkien osioiden väliin laitetaan pilli ja ja lopuksi sidotaan ne rautalangalla yhteen, kun taas kranssin osassa jätettiin aukko.

Yhdistämällä erikokoisia timantteja syntyy esimerkiksi näyttävä pillihimmeli!


Tarvikkeet Paaposta,
Helppo tilata ja nopea toimitus.

Klikkaa ja tutustu!


perjantai 13. helmikuuta 2015

Karhunpussi



TARVIKKEET PAAPOSTA:






Ainaoikeinneule tasona: 
Neulo kaikki kierrokset oikein

Luo 36 silmukkaa.

Neulo aina oikein tasona niin että korkeus on noin 57cm.



Päättele seuraavan kahden kerroksen alussa(molemmista päistä) viisi silmukkaa löysästi. Tee päättely neulomalla kaksi silmukkaa ja nostamalla puikolta taaempi silmukka edessä olevan silmukan yli.  (=26 silmukkaa)

Jatka neulomalla huppu(26 silmukkaa) ainaoikein tasona. Neulo 23 cm ja päättele silmukat.

VIIMEISTELY:

Taita työ keskeltä, sivut vastakkain. Ompele yläreuna(huppu) ja alareuna(pohja) siististi kiinni. Päättele langat.

Neulo sopivan kokoisia nappeja n. 10cm välein. 

Pesu- ja hoito-ohjeet:
Hieno pesu 40 asteessa kevyellä linkouksella. Kuositele tasaiselle alustalle.

HUOMIO! Pussista on helppo tehdä isompi lisäämällä silmukoita ja kierroksia.

Malli: Paapo/Anne Nenonen









maanantai 9. kesäkuuta 2014

Kaunis amppeli virkkaamalla



VIRKKAA AMPPELI KOTIIN, MÖKILLE TAI LAHJAKSI!
Tyylikäs ja omaperäinen amppeli on helppo ja nopea virkata. Lue alla oleva ohje, niin olet jo melko pitkällä...

Tarvikkeet: virkkuukoukku nro 6, Esteri-ontelokudetta

Lyhenteet: s = silmukka, ks = kiinteäsilmukka, kjs = ketjusilmukka



KORIN POHJA
Virkkaus aloitetaan amppelikorin pohjasta ja keskeltä. Kori virkataan spiraalina.

Virkkaa aloitusketjuksi kolme ketjusilmukkaa. 

1.krs: virkkaa renkaaseen 6 ks. Jatka virkkaamista spiraalina eli siirry edelliseltä kierrokselta suoraan seuraavalle kierrokselle.
2.krs: virkkaa 2 ks jokaiseen jokaiseen silmukkaan(=12 ks).
3.krs: virkkaa *1 ks, 2 ks samaan s:aan*, toista *_* vielä 5 kertaa (=18 ks).
4.-5.krs: virkkaa *2 ks, 2 ks samaan s:aan, toista *_* vielä 13 kertaa (=32 ks).


KORIN REUNAT

Jatka virkkaamista kahdeksan kierrosta lisäämättä silmukoita. Korin seinät lähtevät nousemaan, kun silmukkamäärä pysyy samana. 

Katkaise kude ja polta ja päättele kuteen alku- ja loppupää.

Käännä kori nurinpäin.


AMPPELIN RIPUSTUSNARUT
Katkaise kuteesta kaksi noin metrin pituista pätkää. 

Polta kuteuden päät. Solmi ripustusnarut korin vastakkaisille reunoille. Kehällä on 32 silmukkaa, joten sido narut 8 silmukan välein.





Tilaa Esteri ontelokudetta heti klikkaamalla tästä!

Tilaa sopiva virkkuukoukku (6mm) tästä:
http://www.paapo.fi/tee-itse/tarvikkeet/virkkaus/virkkuukoukut/metallinen-virkkuukoukku-p-108.html

Tykkää Paaposta Facebookissa, saat uusimmat ideat ja tarjoukset.
http://www.facebook.com/paapoputiikki

perjantai 6. kesäkuuta 2014

Virkkaa näpsäkkä kesäkassi



Tarvikkeet:
virkkuukoukku 6,5 mm
Esteri-ontelokudetta 

Koko:
leveys 21cm 
korkeus 17cm


Virkkaa 21 kjs:aa, käännä työ.







Laukkua virkatessa ketjusilmukkariviä lähdetään kiertämään.











Aloita ensimmäisen kierroksen virkkaaminen toisesta ketjusilmukasta.



Virkkaa 19 kiinteääsilmukkaa.

Virkkaa viimeiseen ketjusilmukkaan 3 kiinteää silmukkaa.






Jatka virkkaamista ketjusilmukka rivin toista reunaa.

Virkkaa viimeiseen silmukkaan kaksi kiinteää silmukkaa.


Tarkista vielä, että laukun ympärys on 42 silmukkaa.












































Jatka virkkaamista kiinteillä silmukoilla laukun reunoja ympäri vielä 13 kierrosta



Aloita kahvojen virkkaaminen.


Virkkaa ensin viisi kiinteää silmukkaa.

virkkaa sitten 10 ketjusilmukkaa ja jätä kuvan mukaisesti kymmenen silmukkaa väliin.

Jatka virkkaamalla 11 kiinteää silmukkaa.

Tee toinen kahva samalla tavoin "hyppäämällä" kymmenen silmukkaa kymmenen ketjusilmukan avulla. 



Tarkista että laukun kahvat osuvat keskelle, samoille kohdille molemmin puolin.















Virkkaa seuraava kierros kiinteillä silmukoilla.

Virkkaa kiinteät silmukat myös laukun kahvojen ketjusilmukoihin.















Jatka laukun viimeinen kierros kiinteillä silmukoilla, virkkaa kahvojen kohdalla 12 kiinteääsilmukkaa viemällä kude kuvan mukaisesti kahvan ympäri.









Viimeistele: Polta kuteiden päät ja päättele. Käännä laukku.
Laukkuun on käytetty 0,23 kg Esteri-ontelokudetta.

Malli: Paapo, Anne Nenonen

Tilaa tarvittavat tuotteet helposti Paapon verkkokaupasta:
Koukut
Kuteet

Tykkää Paaposta Facebookissa, saat uusimmat ideat ja tarjoukset.
http://www.facebook.com/paapoputiikki

lauantai 25. tammikuuta 2014

Virkkaa kaunis sydänkori

Ystävänpäivä lähestyy jälleen kovaa vauhtia. Mikä olisi mukavempi tapa yllättää ystävä kuin kaunis virkattu sydänkoru?! Kokeile itse!

Tarvikkeet: virkkuukoukku nro 6, Esteri-ontelokudetta

Lyhenteet: s = silmukka, ks = kiinteäsilmukka, kjs = ketjusilmukka



Virkkaus aloitetaan korin pohjasta, kolmion kärjestä.

Virkkaa kaksi ketjusilmukkaa.

1.krs: ylitä ensimmäinen kjs ja virkkaa 2 ks toiseen ketjusilmukkaan.
2.krs: 1 kjs, 2 ks ensimmäiseen silmukkaan ja 2 ks toiseen silmukkaan
3.krs: 1 kjs,  2 ks ensimmäiseen silmukkaan, 1 ks kahteen seuraavaan silmukkaan, 2 ks viimeiseen silmukkaan.
4.krs: 1 kjs, virkkaa 1 ks jokaiseen silmukkaan.
5.krs: 1 kjs,  2 ks ensimmäiseen silmukkaan, 1 ks neljään seuraavaan silmukkaan, 2 ks viimeiseen silmukkaan.
6.krs: 1 kjs, virkkaa 1 ks jokaiseen silmukkaan.
7.krs: 1 kjs, 2 ks ensimmäiseen silmukkaan, 1 ks kuuteen seuraavaan silmukkaan, 2 ks viimeiseen silmukkaan.
8.krs: 1 kjs,  virkkaa 1ks jokaiseen silmukkaan.
9.krs: 1 kjs, 2 ks ensimmäiseen silmukkaan, 1 ks kahdeksaan seuraavaan silmukkaan, 2 ks viimeiseen silmukkaan.
10.krs: 1 kjs, virkkaa 1 ks jokaiseen silmukkaan.
11.krs: 1 kjs, 2 ks ensimmäiseen silmukkaan, 1 ks kymmeneen seuraavaan silmukkaan, 2 ks viimeiseen silmukkaan.

Älä katkaise kudetta, vaan jatka suoraan seuraavaan vaiheeseen.




ensimmäinen sakara aloitetaan kolmion reunalta
1.krs: 1 kjs, 1 ks kuuteen seuraavaan silmukkaan, käännä työ
2.krs: 1 kjs, 2 ks ensimmäiseen silmukkaan, 1 ks neljään seuraavaan silmukkaan, 2ks viimeiseen silmukkaan.
3-4.krs: 1 kjs, 1 ks jokaiseen silmukkaan.
5.krs: 1kjs, virkkaa kaksi ensimmäistä silmukkaa yhteen, 1 ks neljään seuraavaan silmukkaan, kaksi viimeistä silmukkaa yhteen kiinteällä silmukalla.
6.krs: 1kjs, virkkaa kaksi ensimmäistä silmukkaa yhteen, 1 ks kahteen seuraavaan silmukaan, kaksi viimeistä silmukkaa yhteen kiinteällä silmukalla.




toisen kaaren virkkaaminen aloitetaan ensimmäisen kaaren vierestä, kahden silmukan päästä. Toinen kaari virkataan ensimmäisen kaaren ohjeen mukaan.





korin reunat virkataan spiraalina. "Poimi" reunasta 54 silmukkaa virkkaamalla kiinteitä silmukoita. Laita kierroksen ensimmäisen silmukan kohdalle jokin merkiksi kierroksen vaihtumisesta. Virkkaa korin reunaa neljä kierrosta.

Viimeistely: Sulata kuteiden päät ja päättele langat. Käännä korin reunat nurinpäin.

Malli: Paapo, Anne Nenonen



Tilaa Esteri-ontelokudetta oheisesta linkistä:
http://www.paapo.fi/tee-itse/kuteet/esteri-ontelokude-p-53.html